Hääkuvaus s/s Borella
- Georg Fagerlund

- 7.6.
- 1 min käytetty lukemiseen

Mä en varsinaisesti identifioidu hääkuvaajaksi, mutta kun pyydetään, niin onhan se pakko kaivaa kuvauskamat esille ja lähteä morsiamen ja sulhasen remmiin. Viime kerrasta, kun oli kuvaillut tätä kahden ihmisen rakkauden täyteistä päivää, oli kulunut melko pitkä aika, mutta jokunen vuosi sitten tuli luvattua silloiselle työkaverille, että jos hän joskus menee naimisiin, niin tulen ottamaan kuvat. Sitten se päivä koitti, kun tammikuun lopussa Whatsappiin kilahti viesti... olisi kuvaajalle tarvetta. Tarve oli potreteille, mutta kun oltiin keskusteltu asiasta, päädyttiin koko päivän kuvaukseen. Eli viralliset potretit, vihkiminen, ja sitten vähän reportaasia juhlapaikalta ryhmäkuvineen.
Aina se jänskättää kun pitää toisten elämän ehkä suurinta päivää taltioida. Jännitystä lisäsi toki sekin, että kuten postauksen alussa totesin, en varsinaisesti ole hääkuvaaja. Joo, rakastan potrettien ottamista, mutta se kaiken muun hulabaloon taltioiminen hääjuhlassa, se pitää ihmisen kiireisenä ja stressitasot korkealla. No, jännitys on myös hyvä buustaaja, jos sen osaa siirtää voimavaraksi.
Long story short -Toukokuun alku tuli ja suunnaksi siis Turku ja museolaiva Bore. En tiedä kuka jännitti enemmän, valokuvaaja, sulhanen vai morsian, mutta onnellisen hääparin päältä ei ainakaan voinut jännityksestä nähdä merkkiäkään. Oli ihan huikeet kuvaukset alusta loppuun. Rento ja kiva meininki. Potretteihin oli varattu reippaasti aikaa. Ei ollut kiirettä ja parilla oli selkeästi hyvä olla keskenään. Paljon hymyä ja naurua. Kaikki tämä teki kuvauspäivästä ikimuistoisen. Kiitos vielä kerran luottamuksesta Janette ja Arttu.
Ja sitten parit kuvat tottakai...






Vinkkivitonen hääpareille: Varatkaa kaikkeen aina vähän enemmän aikaa kuin miltä aluksi tuntuu. Päivästä tulee paljon rennompi ja kivempi kaikille, kun on vähän pelivaraa. Oon kuvannut häitä joissa esim. kuvaus oli jätetty marginaaliin ajoituksen suhteen, ja tottakai se vaikuttaa niiden muistojen tallentamiseen. Vielä kerran siis, varatkaa kaikkeen riittävästi aikaa.




Kommentit